sunnuntai 20. syyskuuta 2009

JUOMA-ILTA (post factum)

Vuoden 2009 ensimmäinen katolinen nuortenilta Helsingissä lauantaina 19.9. oli jättimenestys! Paikalla oli yli 30 nuorta, mikä löi ällikällä yhden jos toisenkin! Viime vuonna keskimääräinen osallistujamäärä oli 0-6 henkilöä per kerta, joten huikea edistysaskel on otettu! Facebook toimi hienosti tiedotusvälineenä, tapaamistiheys muutettiin viikottaisesta kuukausittaiseksi, ja nuorteniltaa edeltämään saatiin nuortenmessu, jota varten on koottu kasaan myös bändi, jonka vetävästä musiikista vastaavat Joni ja Martti Sibelius-akatemian ammattimaisuudella.


Itse toimin ohjelmakoordinaattorina sekä majoitusvastaavana - osa menestyksen salaisuudesta oli siinä, että aihe oli kiehtova ja ensimmäiseksi kerraksi mukaan kutsuttiin myös ulkopaikkakuntalaisia. Nuoria oli mukana pääkaupunkiseudun lisäksi Lahdesta, Loimaalta ja Tampereelta. Samalla Helsingin nuortenilta porhalsi ainakin osallistujamäärän puolesta reilusti ohi Turun ja Tampereen nuorteniltojen, joita tähän asti pääkaupungissa on lähinnä vain kadehdittu. Kilpailusta tosin ei tietenkään ole kyse, vaan yhteisestä kilvoittelusta - suunnitelmia ryhmien joukkovisiiteistä toisten kaupunkien nuorteniltoihin on jo rakenteilla.


19.9. pidetyn ensimmäisen kokoontumisemme aiheena oli JUOMA-ILTA. Iltamessussa oli hyvä osanotto ja bändi antoi tuttuihin lauluihin (kuten Laudate omnes gentes, Siunaa koko maailmaa ja Vaiti kaikki palvokaatte) uuden ja vaikuttavan vireen. Messun jälkeen siirryimme seurakuntasaliin, missä nuoret pääsivät tutustumaan toisiinsa ja näkemään pari juoma-aiheista taikatemppua. Näitä seurasi alustus, jonka pidin aiheesta "Katolisuus ja alkoholinkäyttö". Keskustelua syntyi kiitettävästi, ja pääsimme Raamatun, Katekismuksen ja omien kokemustemme perusteella seuraaviin johtopäätöksiin:



* Raamattu ei kehota absolutismiin, mutta toisaalta kännäys voi sekä Jeesuksen että Paavalin mukaan johtaa ikuisen elämän menettämiseen.

* Siispä alkoholia saa käyttää, mutta ei väärinkäyttää - kohtuullisuus ja itsekontrolli on säilytettävä.

* Voimme rukoilla voimaa uskaltaa sanoa "ei" ja todistaa kirkon opetuksesta. Rukous auttaa myös rajanvedossa. Perusteltu erilaisuus on kunnioitettavaa, ei hävettävää.

* Sosiaalisella juomisella ja kaikella muullakin pitäisi olla lopullisena päämääränä Jumalan kunnia ja muiden tuominen lähemmäksi Jumalaa (missionaarinen ulottuvuus).

Teoriasta siirryimme käytäntöön ja pääsimme juoma- ja ruokapöydän ääreen. Nyyttikestiperiaatteella tuotuja juomia oli yli tusina erilaista, eikä syötävästäkään ollut puutetta. Tamperelaiset olivat kokkailleet kakun. Martti ja Jere vetivät vielä hauskan laululeikin, jonka jälkeen tunnelma huipentui juomakilpailussa, jossa lähes kahden minuutin ajan kaksi kuuden hengen viestijoukkuetta joi erilaisia juomia ennätysvauhtiin cheerleadereiden kannustaessa.



Helsingin nuortenillat pidetään nyt joka kuukauden kolmantena lauantaina p. Marian seurakunnassa, vaikka myös p. Henrikin seurakuntalaiset (ja muutkin) ovat aktiivisesti mukana ja aivan yhtä tervetulleita. Tämän vuoden puolella ohjelmassa ovat vielä 17.10 KARMEL-ILTA (Heidi Tuorila-Kahanpää), 21.11. RAKKAUS-ILTA (Jason Lepojärvi) ja 19.12. JOULU-ILTA. Nuortenillat on tarkoitettu 13-30 vuotiaille, ja ne pidetään suomen kielellä. Tervetuloa mukaan!